Rio Madeira 9-13.1.2007

Matkustaminen on edelleen mukavaa. Taalla viidakossa kun on sadekausi niin joet ovat taman alueen ¨moottoriteita¨..Tiistai-aamu valkeni Manauksen kaupungissa, lahdimme hankkimaan lippuja odotetulle jokilaivalle ennen puoltapaivaa. Saimme liput, mutta emme tienneet, etta olimme silti pahasti myohassa. Taalla kun laivamatkojen armoton riippukeinusota alkaa jo kukonlaulun aikaan. Ostimme liput niin sanottuun ¨ykkosluokkaan¨, mutta myohastyimme sodasta, joten saimme kunnian ripustaa keinumme alimmalle kannelle, suoraan ruuman ylapuolelle.(Olimmehan kuitenkin paikalla niinkin myohaan kuin 4 tuntia ennen lahtoa) Nain suomalaisena, kenen henkilokohtainen alue on noin metrin, koimme hieman pienen alkushokin siita riippukeinujen paljoudesta..ja tiiviydesta. Siina sitten keinuttiin sylikkain, alekkain, paallekkain, ihokkain..Yon pimeina tunteina et koskaan tieda oletko vahingossa kellahtanut, kaantynyt, tipahtanut tai muuten vain ajautunut vieraaseen riippumattoon.
Laivalla on myos tuo hygieniapuoli odotetusti huipussaan. ¨Puhdas¨ vesi on ruskeaa, suoraan joesta,(Ainakin vatsa toimii) , ruosteisia oljyputkia pitkin kantta (Katja sai iskun peppuunsa, Maaria repi varpaansa, kannattaa varoa), torakat ovat laheisia ystaviasi puhumattakaan verisesta kokonaisesta siasta, joka iskettiin teurastettuna Maarian viereen taman ollessa puhelimessa.
Taallapain Amazoniaa ei paljon nay ulkomaalaisia, valitsevat varmaankin jommankumman naista Etela-Amerikan paakiertoreiteista eivatka lahde kokeilemaan. Tamahan tarkoittaa sita, etta meilla oli olo kuin elaintarhan elaimilla. Valokuvausta, kiikarointia, kauhistunutta ja kummastunutta tuijottelua seka huolestuneita katseita ympari vuorokauden. Eli ei siis minkaanlaista sita vahaakaan rauhaa saati yksityisyytta.
Yhtaan paivaa emme silti kadu, ja toinen jokimatka jo tiedossa tuolla Bolivian puolella. Seikkailua, omituisia tilanteita, likaista, kuumaa ja kosteaa, mutta ainakin tunnet elavasi jokaisen hetken edesta! Suosittelemme! Ja mika tarkeinta, hyvin hyvin halvaksi tulee.
(Toki kannattaa harkita haluaako valita juuri taman reitin, ei ole niita helpoimpia)
13.1, noin puoli paivaa myohassa, laivamme rantautui vihdoin Porto Velhoon. Yli 20 kiloa painoa selassa ja mutaiset joen rinteet, ei hyva. Lapi kuran kontaten, rinkkaa raahaten, hostelliin selviytyen koitti paratiisi; sanky ja ensimmaista kertaa talla matkalla suihku, joka ei iske selkaasi yhta kylmana kuin Itameri marraskuussa. Siina sitten liikuttuneessa mielentilassa, kyynel silmakulmassa, katselimme auringonlaskua, kuuntelimme radiota ja totesimme, etta jopa Oasis voi olla pala taivasta